Talonrakennus Vantaalla kahden vuosikymmenen kokemuksella

Yhteystiedot

Rakennusliike Kivenvierittäjät Oy tarjoaa laatua talonrakennukseen jo kahden vuosikymmenen monipuolisella kokemuksella. Toteutamme sekä uudiskohteet että erilaiset saneeraustyöt talojen perustuksista erilaisiin muutostöihin vahvalla ammattitaidolla. Ota yhteyttä, kun tarvitset palvelevan rakennusliikkeen palveluita! Toimimme joustavasti Vantaalta käsin.

Rakennusliike ammattitaidolla ja palveluasenteella

Rakennusliike Kivenvierittäjät Oy perustettiin vuonna 1999. Olemme toimineet alalla jo 20 vuoden ajan toteuttaen mitä erilaisempia rakennustöistä, aina ensiluokkaisin lopputuloksin. Yhtiömme teki toimintansa alkuvuosina pääosin perustus- ja muuraustöitä, joista olemme laajentaneet palveluvalikoimaamme vuosi toisensa jälkeen. Tänään tuotantoomme kuuluvat oman uudistuotantomme lisäksi monipuoliset asuinhuoneistojen saneeraustyöt, liiketilamuutokset sekä perustustyöt. 


Tyytyväiseen asiakaskuntaamme kuuluvat isommat rakennusliikkeet sekä yksityistaloudet. Toteutamme kaikki työmme asiakaslähtöiseen palveluun panostaen, sillä asiakastyytyväisyys on ensisijainen tavoitteemme! Haluamme tarjota asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua rakennuspalveluiden parissa ja taata toimivat sekä suunnitelmien mukaiset lopputulokset kohteen laajuudesta ja vaativuudesta riippumatta.

Uudisrakentamisen palvelut

Toteutamme uudistuotantona laadukkaat kohteet, joissa jokainen yksityiskohta sekä sisätiloissa että ulkopinnoissa on ammattitaidolla harkittu ja materiaalivalinnat tarkoin mietitty. Tavoitteenamme on talonrakennus, jonka lopputuloksena syntyy kestäviä ja toimivia koteja – koteja, jotka palvelevat asukkaitaan ja mahdollistavat viihtyisän asumisen pitkälle tulevaisuuteen!

Lue lisää

Saneeraustyöt sekä talojen perustukset

Kokemuksen tuomalla varmuudella sekä laaja-alaisella tietotaidolla teemme erilaiset saneeraus- ja muutostyöt sekä asuinhuoneistoihin että liiketiloihin. Valmistamme myös talojen perustukset ja toteutamme erilaiset muuraustyöt vahvalla asiantuntijuudella. Monipuolinen osaamisemme mahdollistaa hyvinkin erilaisiin töihin tarttumisen. Ota yhteyttä ja kerro remonttisuunnitelmistasi, niin suunnitellaan yhdessä lisää!

Lue lisää

Nyt myynnissä uudiskohteemme Keravalla!

Keravaan, viihtyisälle omakotitaloalueelle lähelle luontoa ja palveluita valmistunut uudiskohteemme käsittää kaksi modernia ja viihtyisää asuntoa tilavilla autokatoksilla. Osoitteeseen Kanervatie 6 B valmistui 7/2023 kaksi viihtyisää asuntoa, joissa modernin ilmeen lisäksi uusin tekniikka on varmistamassa mukavan ja taloudellisen asumisen pitkälle tulevaisuuteen. Ota yhteyttä ja kysy lisää! Vastailemme mielellämme kohdetta koskeviin kysymyksiin sekä tiedusteluihin.

Tutustu kohteeseen

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous

Onko suunnitelmissasi talonrakennus Vantaalla? Ota yhteyttä rakennusliike Kivenvierittäjät Oy:hyn! Tarjoamme kattavat rakennusalan palvelut uudisrakentamisesta erilaisiin saneeraustöihin vankalla kahden vuosikymmenen kokemukselle sekä rautaisella ammattitaidolla. Saat meihin yhteyden puhelimitse sekä sähköpostilla. Voit myös jättää yhteydenottopyynnön sivuiltamme löytyvällä yhteydenottolomakkeella ja me otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

Kaikki yhteystiedot